AJANKOHTAISKATSAUS NICARAGUAN JÄRJESTÖKENTÄLLE: JÄRJESTÖT YHÄ UHAN ALLA

Nicaragualaiset järjestöt ovat ajautuneet yhä kovempaan kontrolliin sen jälkeen, kun vasemmistopopulistinen sandinistihallitus otti vallan tammikuussa 2007.

Nykyhallituksen sietokyky politiikkansa arvostelulle on alhainen. Hallitus syyttää retoriikassaan useita järjestöjä ”jenkki-imperiumin” lähettiläiksi ja Nicaraguan eliitin tukijoiksi.

Tilanne yltyi ilmiriidaksi viime vuoden lopulla, kun hallitus ratsasi usean järjestön toimitilat ja aloitti oikeustoimet näitä järjestöjä vastaan. Hallituksen syynissä ovat olleet erityisesti naisten oikeuksia puolustavat liikkeet ja heidän tukijansa. Järjestöt ovat yleensä pääkaupungista, mutta olipa mukana syytettyjen penkillä myös Matagalpassa toimiva naisjärjestö Grupo Venancia. Hallituksen nostamat syytteet kaatuivat taannoin oikeudessa.

Taustalla on erityisesti se, että Nicaragua kielsi vuonna 2006 abortin myös tapauksissa, joissa äidin henki on uhattuna tai raskaus johtuu raiskauksesta. Lakia muuttamaan pyrkivä liike on vahva, ja hallitus esitti jopa omaperäisen tulkinnan, että lain muuttamiseen pyrkiminen on laitonta.

Sittemmin tämä tulkinta on löytänyt tiensä myös toimintaohjeistoon, jota hallitus on laatimassa kansainvälisille Nicaraguassa toimiville järjestöille. Kansainväliset järjestöt ovat vastustaneet useita ohjeiston kohtia, sillä ne uhkaavat rajoittaa mahdollisuuksia tukea Nicaraguan kansalaisyhteiskuntaa ja erityisesti poliittista vaikuttamistyötä.

Nicaraguan hallintoministeri ilmaisi taannoin ohjeiston tarkoituksen ilmoittaessaan eräässä haastattelussa, että ”tulevaisuudessa Nicaraguassa järjestöt toteuttavat vain sosiaalisia projekteja”. Alunperin ohjeiston tarkoitus oli vain koota yhteen järjestöjen toimintaa ohjaava jo olemassa oleva lainsäädäntö.

Kiistaan ovat vasta nyttemmin osallistuneet myös kansalliset järjestöt. Heidän selkeä kantansa on, että toimintaohjeiston avulla ei voida muuttaa olemassa olevia lakeja ja että usea kohta ohjeistossa on perustuslain vastainen. He vaativat kansainvälisiä järjestöjä olemaan hyväksymättä ohjeistoa, joka rikkoo oikeusvaltion periaatetta ja kansalaisvapauksia.

Hallitus päättikin kesäkuussa lykätä ohjeiston käsittelyä ainakin joulukuuhun. Ohjeiston julkinen arvostelu oli osunut hallituksen kannalta epäsuotuisaan aikaan, sillä maa oli juuri neuvottelemassa EU:n kanssa mahdollisuuksista budjettituen jatkamiseen. EU ja sen jäsenvaltiot jäädyttivät tukensa sen jälkeen, kun viime marraskuun kunnallisvaalit osoittautuivat vilpillisiksi.

KEPA kansallisten kumppaniensa mukana on viestinyt avunantajille, että nykyisessä poliittisessa tilanteessa juuri kansalaisyhteiskunnan tukeminen on entistäkin tärkeämpää.

Toni Sandell
Kirjoittaja työskentelee Nicaraguassa Kepan kehityspoliittisena tiedottajana