Oulu-Matagalpa-ystävyysseuran hankeseurantamatka Matagalpaan, Nicaraguaan 31.10.–14.11.2008
31.10.–2.11. Saapuminen kirjavan kukon maahan
Lentomme lähti Helsingistä perjantaiaamuna kahdeksalta. Kellon pyöriessä taaksepäin matkalla länteen, olimme perillä Managuassa, Nicaraguan tukahduttavan kuumassa pääkaupungissa vielä samana iltana 22-tuntisesta matkasta uupuneina. Saimme sydämellisen vastaanoton ja kyydin hotellille Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen (Kepa) nicaragualaiselta hankeneuvojalta Carla Bushilta.
Lauantaiaamu alkoi nicaragualaisittain tietenkin gallo pintolla eli pavuista, riisistä ja hitusesta kasviksia tehdyllä seoksella. Gallo pinto, kirjava kukko on nicaragualaisten kansallisruokalaji, jota syödään aina aamiaisella – ja usein lounaalla ja päivälliselläkin. Gallo pinton jälkeen suuntana oli Matagalpa. Carla vei meidät bussiasemalle, jossa nousimme Matagalpan express-bussiin ja aloitimme kuuman kolmituntisen matkan kohti pohjoista. Tie oli koko matkan loistavassa kunnossa ja linja-autossa sai ajankuluksi seurata elokuvaa – kehitystä siis tapahtuu.
Matagalpassa majoituimme jo aikaisemmilta matkoilta tutun CECAP-koulutuskeskuksen tiloihin. CECAP on yhteistyökumppanimme Movimiento Comunal Nicaragüensen (MCN) ylläpitämä kurssikeskus. Huoneemme oli tällä kertaa varsin, pimeä, ankea ja kostea sekä reippaasti desinfiointiaineella käsitelty. Silmiä kirvelevän voimakkaan desinfioinnin oli ilmeisesti tarkoituksena kattaa koko seuraavan kahden viikon siivoustarve, koska huonettamme ei todellakaan matkan aikana montaa kertaa siistitty.
Viikonloppu meillä kului ahkerassa työn touhussa maanantaiaamulle sovittuun ensimmäiseen kokoukseen valmistautuessa. Koska viikonloppuna vietettiin kuolleiden päivää, suomalaisittain pyhäinpäivää, pistäydyimme työn lomassa hautausmaakävelyllä. Paikallisena tapana on, että edesmenneitä sukulaisia muistetaan hautoja siivoamalla ja koristelemalla kukilla koko viikonlopun ajan.
3.11. Projekti raiteilleen paperilla
Hankkeen arviointi alkoi uuvuttavalla ja rankalla kuusituntisella kokouksella, jossa käytiin läpi hankkeen edistymistä ja esille nousseita ongelmia. Tavoitteena oli tarttua mahdollisiin etäisyyden, kielitaidon ja kulttuurierojen aikaan saamiin väärinymmärryksiin tai hankkeen suunnitteluvaiheessa tapahtuneisiin huolimattomuuksiin heti hankkeen alkuvaiheessa, jotta hanke voisi saavuttaa sille asetetut tavoitteet. Hanke oli aloitettu rahojen saavuttua Nicaraguaan toukokuussa ja kesän ja alkusyksyn aikana alkoi tulla ilmi, ettemme Suomessa ja Nicaraguassa olleet ymmärtäneet kaikkia yksityiskohtia samalla tavalla. Neuvotteluja kävivät suomalaisen rahoittajatahon edustajat eli me matkalaiset, Janett Castillo MCN:stä hankkeen paikallisesta toteuttajajärjestöstä, hankkeen suomalainen vapaaehtoistyöntekijä Minna Kuivalainen sekä Carla Bush Kepasta.
Iltapäiväksi oli suunniteltuna kokous MCN:n ja hankkeen kirjanpitäjän kanssa, mutta se jouduttiin siirtämään tuonnemmaksi aamulla alkaneen mammuttikokoksen jatkuessa pitkälle iltapäivään. Väsyneinä pääsimme sopuun hankkeen suurista linjoista ja sovimme lisäkokouksista, joissa voisimme vielä tarkastella yksityiskohtia ja vahvistaa tehdyt päätökset.
4.–7.11. Kylissä näkyi projektin todellisuus
Tiistaista perjantaihin teimme vierailuja hankkeen neljään kohdekylään Matagalpan maaseudulla. Kylät sijaitsevat noin tunnin ajomatkan päässä Matagalpan kaupungista. Kussakin kylässä vietimme yhden päivän. Meidän lisäksemme kylävierailuille osallistui Kepan Etvo-ohjelman kautta Nicaraguaan päätynyt vapaaehtoisemme Minna, joka on työskennellyt Matagalpassa vajaan vuoden. Lisäksi useina päivinä mukanamme olivat Janett Castillo ja Carla Bush. Myös MCN:n autonkuljettaja don Miguel antoi oman tärkeän panoksensa vierailuihimme ja toimi muun muassa epävirallisena tietolähteenämme ja paikallisten olojen asiantuntijana.
Kylävierailut aloitimme kokoontumalla kyläläisten hankkeen puitteissa keskuudestaan valitseman ohjausryhmän kanssa. Juttelimme ohjausryhmän kanssa hankkeen toiminnoista, niiden onnistumisesta ja ohjausryhmän omasta työstä. Ohjausryhmän tehtävänä on lainahankkeen hallinnointi ja ohjaus omissa kylissään. He järjestävät kokouksia hankkeen puitteissa ja huolehtivat siitä, että kylistä osallistutaan hankkeen toimintoihin. He käsittelevät kyläläisten laina-anomukset, arvioivat luottokelpoisuuden ja päättävät myönnettävät lainat. Yhdessä MCN:n taloudenhoitajan kanssa he hoitavat kyläkassojensa maksuliikenteen. Ohjausryhmät myös tarkistavat lainalla hankittavien eläinten ja maapalojen kelpoisuuden. Kokoukset kylien ohjausryhmien kanssa olivat äärimmäisen hyödyllisiä ja tärkeitä seurantamatkan onnistumisen kannalta. Saimme mahdollisuuden kuulla ensikäden tietoa ongelmista ja onnistumisista sekä keskustella mahdollisista ratkaisuvaihtoehdoista. Saimme myös huomata, että suurimmassa osassa hankkeen kylistä ohjausryhmät toimivat loistavasti ja ottivat täyden vastuun kassoista ja hankkeen toiminnoista.
Ohjausryhmien kanssa pidettyjen kokousten jälkeen kiersimme katsomassa taloja, vihannesviljelmiä, eläimiä ja peltoja. Ylpeät omistajat esittelivät meille uusia lehmiään, kukoistavia maissi- ja papupeltojaan ja kertoivat toisaalta hankkeen aikana sattuneista vastoinkäymisistä. Mennyt viljelykausi oli ollut katastrofaalisen huono rankkojen sateiden vuoksi ja useat viljelijät olivat menettäneet satojaan sekä pelloilla että pienillä pihaviljelmillään. Viljely Nicaraguan köyhällä maaseudulla on täysin ilmoista riippuvaa. Usein sadon vie kuivuus, sateet tai tuhohyönteiset, eikä mitään vastaan ole toimivaa keinoa varojen puuttuessa. Toki näimme myös onnistuneita kukoistavia peltoja, joiden sato ruokkii koko suvun.
Polttavan kuuma aurinko ja vuoristoinen maasto imivät suomalaisista matkailijoista mehut nopeasti. Tutustumiskierroksen päätteeksi saimme jokaisessa kylässä syödä mahan täydeltä uuden sadon varsin eksoottisia ja erikoisia kasviksia.
Lounaan jälkeen aloimme odotella paikalle hiljakseen saapuvia kyläläisiä. Nicaraguassa täsmällisyys ei ole yhtä arvostettua kuin Suomessa ja kokous kyläyhteisön kanssa pääsi yleensä alkamaan tunteroisen odottelun jälkeen. Viimeiset ihmiset liittyivät seuraamme kokouksen kuluessa, tulipa joku vasta viimeisten jäähyväispuheiden aikana. Parituntisen kokouksen aluksi kerroimme seuramme toiminnasta Suomessa. Koimme tärkeäksi selittää, mistä hankkeen rahat tulevat ja millaiset ihmiset hoitavat asioita siellä kaukana Atlantin toisella puolella.
Tapaamisten päätavoitteenamme oli kuulla kylien näkemys hankkeen koulutuksista. Meidän epäilyksemme oli, etteivät tarjotut koulutukset kaikilta osin vastaa kylien ja ihmisten tarpeita, eivätkä aiheet välttämättä ole esitetty osin lukutaidottomille ihmisille ymmärrettävästi. Ensimmäisen vuoden aikana hanke tarjosi koulutusta lehmän hoitoon, pihaviljelmien perustamiseen ja terveellisen ruokavalion noudattamiseen. Näiden koulutusten tavoitteena on vahvistaa osaltaan kyläläisten ruokaturvaa. Lisäksi hankkeeseen kuuluu naisille ja nuorille suunnattu kansalaisvaikuttamisen koulutusohjelma, jonka tarkoituksena on tarjota tietoa kylien oikeuksista sekä eväitä kylissä esiin nousevien ongelmien ratkaisemiseksi kunnallispolitiikan vaikeissa kiemuroissa.
Käytimme tapaamisissa apuna osallistavia menetelmiä, koska kaikki ujot ja kouluttamattomat maaseudun ihmiset eivät helposti kerro ajatuksiaan ulkomaalaisille vieraille. Ihmiset jaettiin ryhmiin, joissa he keskenään saivat pohtia koulutuksista esittämiämme kysymyksiä. Ryhmätyöt onnistuivat erinomaisesti ja saimme kerättyä paljon tietoa ruohonjuuritason näkemyksistä. Hankkeen koulutukset koettiin odottamaamme paremmiksi, vaikka parannettavaa ja lisäkoulutustarpeita tuli myös esille. Hanketta on tarkoitus viedä eteenpäin näiden mielipiteiden pohjalta. Lopuksi kävimme vielä vapaata keskustelua, jossa kylän ihmiset saivat esittää meille kysymyksiä ja huoliaan.
Kylävierailut olivat kokonaisuudessaan erittäin onnistuneita, saimmehan runsaasti uutta tietoa, jonka pohjalta hanketta voidaan kehittää paikallisia tarpeita ja olosuhteita paremmin vastaaviksi. Iltaisin kaupunkiin palattuamme kylävierailujen jälkeen siirsimme muistiinpanojamme ja ryhmätöiden tuloksia tietokoneelle ja kokosimme niistä yhteenvetoja. Aikaeron ja raskaiden maaseutuvierailujen ansiosta unihiekka kutitteli silmiä heti päivällisen jälkeen seitsemän aikaan ja jo yhdeksältä nukkumatti voitti taistelun.
8.–9.11. Vaalihumua ja tasa-arvosta innostuneita miehiä
Lauantaina osallistuimme Matagalpassa järjestettyyn Matagalpan seudun MCN:n johtoryhmien kokoukseen. MCN:n toimintaperiaatteeseen kuuluu, että jokaisessa järjestön tavoittamassa kylässä (siis myös muissa kuin meidän hankkeidemme kylissä) kootaan johtoryhmä vastaamaan järjestön toiminnasta. Meidän tavoitteenamme oli tutustua tähän yhteistyökumppanimme MCN:n toimintamalliin. Saimme myös tilaisuuden puhua johtoryhmille gender-analyysistä ja osallistavien menetelmien käytöstä. Kerroimme sukupuolten tasa-arvon merkityksestä kaikessa toiminnassa ja annoimme johtoryhmille helppoja ja yksinkertaisia työkaluja arvioida tasa-arvoa omissa toiminnoissaan ja elämässään. Osallistavien menetelmien avulla johtoryhmät ja MCN voisivat myös kehittää omia kokouskäytäntöjään ja tavoittaa kaikkein hiljaisimpiakin ihmisiä kylissään. Varsinkin sukupuolten tasa-arvosta käyty keskustelu kiinnosti – etenkin kokouksessa olleita harvoja miehiä!
Iltapäivällä pidimme vielä vapaaehtoisemme Minnan ja MCN:n Janettin kanssa lyhyen kokouksen hankkeeseen liittyen.
Sunnuntaina Nicaraguassa käytiin kunnallisvaalit ja hankkeen kokouksille ei ollut aikaa. Käytimme vapaapäivämme tietokoneen ääressä valmistellen tulevia kokouksia ja rakentaen yhteenvetoja tähänastisista kokemuksistamme. Kun Nicaragua juhli kaduilla sandinistipuolueen vaalivoittoa, suomalaiset ahersivat iltamyöhään hankkeen indikaattoreita parannellen.
10.11. Miten saada lapset kouluun?
Maanantaista valtaosa oli varattu Oulu-Matagalpa-ystävyysseuran pienemmän hankkeen, Las Hormiguitas lastenkeskuksen kanssa pyörittämämme kummilapsihankeen, kehittämiselle. Kokoustimme Las Hormiguitas -lastenkeskuksen henkilökunnan kanssa nelisen tuntia pohtien erilaisia mahdollisuuksia parantaa kummihanketta ja ratkaista siinä esille tulleista ongelmia. Saimme yhdessä aikaan hyviä ratkaisuja, joiden yksityiskohtien miettimistä päätimme jatkaa uudessa kokouksessa perjantaina.
Kiireisen aikataulun vuoksi lounas jäi väliin, kun suuntasimme taas varsinaisen hankkeen kokoukseen MCN:n toimistolle. Jatkoimme hankkeen ongelmakohtien ratkomista yhdessä Janettin ja Minnan kanssa. Illaksi olimme sopineet vielä tapaamisen hankkeen ensimmäisen vuoden kansalaisvaikuttamisen koulutusohjelmaa vetävän Karla Rivaksen kanssa. Tästä kokouksesta muodostui matkan vaikein ja kiivain, vaikka se samalla olikin matkamme lyhin kokous. Suomalaisten ja MCN:n välillä on suuria näkemyseroja kansalaisvaikuttamisen koulutusohjelman toteuttamisesta. Vaikka kaikkia näkemyseroja ei saatu sovitetuksi, pääsimme yksimielisyyteen suurista muutostarpeista koulutusohjelman toteutuksessa. Loppuillan juhlimme yhteisymmärrystä ja 20 vuotta jatkunutta kumppanuutta paikallisessa kuppilassa. Tosin suomalaisten silmät alkoivat lupsahdella jo ensimmäisen oluen jälkeen. Aikaeroa ei niin vain selätetäkään.
11.11. Palautekeskustelu kyläläisten kanssa
Viimeinen varsinainen hankematkapäivä oli varattu hankkeen ohjausryhmien yhteiseen kuukausikokoukseen osallistumiseen. Kaikkien hankkeen kylien ohjausryhmät kokoontuvat yhteen kuukausittain ja me pääsimme nyt mukaan. Ohjausryhmät keskustelivat hankeen toteutukseen liittyvistä suurista ongelmakohdista ja tekivät yhdessä päätökset toimintalinjoista, joita kylissä noudatetaan. Me suomalaiset saimme tilaisuuden vielä esitellä ohjausryhmille kylävierailuilla keräämämme tiedon yhteenvedon ja kuulla heidän kommenttejaan tulkinnoistamme. Olimme suomalaisvoimin kehitelleet ratkaisuehdotuksen yhteen hankeen ongelmista: yksittäisten hyödynsaajien osallistumisen seurantaan. Tarjosimme vaihtoehdoksi osallistumiskorttia, jota jokainen hyödynsaaja kantaa mukanaan ja johon merkitään tulevat tapahtumat ja niihin osallistuminen. Kortti palvelee hankeen valvontaa, mutta se toimii myös hyödynsaajien muistilistana. Ohjausryhmät innostuivat kortista ja huomauttivat sen palvelevan myös sellaisissa ongelmissa, joita suomalaispäät eivät olleet edes ymmärtäneet ajatella. Ohjausryhmät päättivät ottaa kortin käyttöön hankkeen tulevana toimintavuotena.
Ohjausryhmät saivat myös tilaisuuden arvioida hankematkaamme ja kertoa ideoitaan tuleville hankematkoille. Palautteen perusteella kokemus oli kaikille osapuolille hyödyllinen ja mielenkiintoinen. Tulevilta matkoilta toivottiin lisää kylävierailuja ja pidempää läsnäoloa kylissä. Ohjausryhmien nauttiessa hyvin ansaittua lounasta kolme suomalaista, Kepan Carla Bush ja MCN:n Janett Castillo kokoontuivat vielä tekemään yhteenvetoa hankematkan saavutuksista.
Illalla matkasimme takaisin Managuaan Carlan kyydissä. Synkän ja homeisen huoneemme jälkeen Managuan hotellin aula tervehti kuin viiden tähden hotelli ja huone kaikessa tavallisuudessaan häikäisi loistolla. Illalla pulahdimme myös ilolla hotellin pieneen uima-altaaseen, joka menomatkalla oli muistuttanut likaista koristeallasta. Luksuskin on suhteellista. Hotellihuoneessa suunnittelimme vielä matkan päätteeksi hankeraportin rakennetta.
Aamulla kävimme vielä Kepan Managuan toimistolla Carlan kanssa lävitse hankkeen seurantaohjelmaa ja siihen liittyvää loogista viitekehystä. Seurantaohjelmasta sopiminen MCN:n kanssa oli myös matkan tavoitteena, mutta epäselvyyksien ja erimielisyyksien ratkaiseminen ja hankesuunnitelman linjauksen hiominen oli yllättävän työläs ja vaativa tehtävä, eikä aika yksinkertaisesti riittänyt seurantaohjelman lopulliseen hiomiseen. Onneksi apunamme on Kepan Carla, joka lupautui käymään seurantaohjelman läpi Janettin kanssa.
13.–14.11. Ratkaisuja kummihankkeessa ja takaisin Suomeen
Keskiviikkona 12.11. Titta, toinen puoli matkaseurueestamme, lensi takaisin Suomeen työvelvollisuuksien pariin. Matleena, se toinen puoli, palasi vielä Matagalpaan perjantaiksi tekemään viimeiset päätökset seuramme kummihankkeeseen liittyen yhdessä lastenkeskuksen ja vapaaehtoisemme Minnan kanssa. Kokouksessa saatiin lyötyä lukkoon kummihankkeen uusi toimintamalli ja sen yksityiskohdat. Matleena palasi Suomeen maanantaina 17.11. parin lomapäivän jälkeen. Minna jäi Matagalpaan jatkamaan työurakkaansa, joka loppuu vuoden vaihteessa.
Helsingissä ja Oulussa 21.11.2008
Titta Anttila, Oulu-Matagalpa-ystävyysseuran puheenjohtaja ja hankevastaava
Matleena Virkkunen, Oulu-Matagalpa-ystävyysseuran kummitoiminnan vastaava