Managuassa majoituimme Hotel Los Felipe –nimisessä hotellissa. Managua oli melko sateinen koko vierailumme ajan.
Maija kuvaa seuraavasti ensimmäistä päiväämme (to 8.6.) Managuassa:
”Yöllä heräsin taas kello yksi, mutta uni tuli pian uudelleen. Yöllä oli kova sade. Aamulla hotelli näytti hieman paremmalta, heräsimme pihalla olevien häkkipapukaijojen huuteluun ja kirkunaan. Aamiaiselle seitsemän jälkeen. Ruuaksi söimme tipicoa eli gallo pintoa, joka on keitettyä riisiä ja mustia papuja. Lisäksi kahvia, hedelmiä, mehua ja tortillaa. Lähdettiin omalla bussillamme pankkiin vaihtamaan rahaa. Pankin ovella oli aseelliset vartijat. Pankissa oli hyvä ilmastointi, nautimme viileydestä jonottaessamme vuoroamme. Jatkettiin matkaa ostoskeskukseen. Ostimme sateenvarjon, rommia, olutta, vettä, hedelmiä ja jugurttia. Jatkoimme matkaa postiin ostamaan postikortteja ja –merkkejä. Sitten Huembesin torille, jossa viivyimme pari tuntia ihmettelemässä vilinää. Ostimme narua sekä yhden lisäverkon. Torilla oli mitä erilaisimpia tavaroita ja ruokaa: jyviä, hedelmiä, vihanneksia, lihaa ja kalaa sekä mm. eläviä iguanoja, joista voi tehdä esim. keittoa. Iguaanien myynti on Päivikin mukaan kielletty, mutta sitä ei valvota. Välillä otimme vähän kahvia, oli tukahduttavan kuumaa.
Hotelliin vilvoittelemaan, lapset uima-altaaseen, aikuiset virkistivät itseään oluella. Illalla syömään Ruta Maya –nimiseen ravintolaan. Siellä olisi samana iltana ollut jokin levynjulkistuskeikka. Emme kuitenkaan kuulleet sitä, mikä oli ehkä hyvä, koska musiikkia yleensä soitettiin aivan liian kovaa ja lisäksi kaikki olivat varsin uupuneita. Ruoka oli erittäin hyvää. Tatu nukahti heti syötyään, hänet asetettiin parille tuolille nukkumaan. Ravintolassa oli keskellä valtava lampuin koristeltu puu, joka ylettyi korkealle läpi ruokokaton. Bussilla takaisin hotelliin ja nukkumaan klo 21.”
Perjantaina 9.6. kävimme Kehitysyhteistyön palvelukeskuksessa (Kepa). Järjestön nicaragualainen työntekijä Carla Bush kertoi Kepan toiminnasta ja tavoitteista Nicaraguassa, ja piti meille laajahkon Nicaraguan yhteiskuntaa ja politiikkaa koskevan katsauksen. Tervehdimme myös pikaisesti toimiston päällikköä Matti Tyynelää, joka juuri palasi Suomesta.
Lounastimme Kepan toimiston läheisyydessä ravintolassa, jossa tiski notkui erilaisia ruokia, jokainen valitsi mitä tahtoi ja sitten maksettiin sen mukaan kassalla. Ruoka oli hyvää. Lounaan jälkeen jatkoimme Nicaraguan Kansallismuseoon. Maija kirjastoalan ammattilaisena kuvaa museokäyntiä seuraavasti:
”Museo oli vaatimaton ja varsin huonokuntoinen, se sisälsi monenlaisia asioita: geologisia muodostelmia, patsaita, keramiikkaa, nicaragualaista ja muuta väliamerikkalaista taidetta. Kansalliskirjasto oli samassa rakennuksessa. Siellä oli neljä pientä huonetta. Aineistoa ei lainata, lukusalit olivat avoimet kaikille halukkaille. Kävijöitä ei juurikaan näkynyt. Kirjasto oli maksuton. Sekä museo että kirjasto toimivat säälittävillä resursseilla, ei ollut rahaa hankkia uusia kirjoja, vapaakappaleista ei tiedetty mitään. Puitteet olivat toki komeat, entinen hallituspalatsi, yksi harvoista rakennuksista, joka oli säästynyt ehjänä 1970-luvun lopun tuhoisasta maanjäristyksestä. Kävimme Somozan aikaisessa parlamentin kokoushuoneessa, josta sandinistivallankumous aloitettiin.”
Managuan nähtävyyksistä kävimme koko joukolla katsomassa sisällissodan jälkeen rakennettua Faro de Paz –nimistä rauhan muistomerkkiä ja osa porukasta jatkoi vielä Managuan uuteen katedraaliin.
Perjantai-iltana seurueemme kasvoi yhdellä, kun seuramme puheenjohtaja Titta Anttila saapui Suomesta.